sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Hamahelmeilyä ja huoparusetteja

P*skikseen kaivattiin HUOPAA/HUOVUTUSTA
Olen hukannut huovutusneulapakettini jonkin laatikkoni kätköihin, joten käytin valmista "huopakangasta" ja tein rusetin.
(Olen aivan surkea tekemään liukkaista nauhoista rusetteja, mutta huopa on sopivan jämäkkää ja helposti solmittavaa ja liimailtavaa :)

Kortti menee meidän suvun suurimmalle violetti-fanaatikolle, äidilleni, ystävänpäivänä. Ehkä lisään siihen vielä jotain.

Jos tekstin puutetta ihmettelette - tekstit löytyvät kortin sisässä olevasta taskusta, läpykästä joka sanoo osuvasti "we are family".
----------------------
Mitäkö muuta olen tehnyt? Noh, tämmöisiä :)

Mallit on netistä, en ole pelannut lapsena (enkä sen jälkeen) Mariota, joten en osaisi tälläistä hahmoa omassa päässäni kehitellä. Rusetteja mietin sen verran, että olisiko niitä mahdollista pienentää jostain päästä hiukkasen ovat meinaan makuuni turhan isoja. Ja seuraavan kerran kun menen "Vesalle" (Velj. Keskinen) ostan isomman hamahelmialustan ja kaiken värisiä helmiä. Nyt olen käyttänyt vanhoja helmiä, jotka olen ostanut Keskiseltä vuosia sitten. Näpsäkästä ostin ihon värisiä ja violetteja helmiä pussilliset
(1000 kpl/ 2,35e) ja Halpa-Hallista löytyi alla olevan kuvan putkilo (3500 kpl/ 3,90e)


Tulipas nyt epäselvä kuva, muovit kiiltää. Noh, ostin kuitenkin isompia ja pienempiä rullia kaksipuolista teippiä, pikkurullissa taitaa olla teippiä saman verran kun isoissa, mahtuvat vaan pienempään tilaan, esim. penaaliin. Näinpä pikkurullat lähtevät kanssani skräppäilemään - isot jäävät kotiin. Ihastuin Puoti-Piken retropapereihin (vasemmalla) ja  löysin Tavara-aitasta 1,50e maksaneen kirjepaperipaketin, jossa oli kuorissa ja papereissa 3D-koristeita :) Ostin Tavara-aitasta myös tulostuspaperia, jota käytän kirjepaperina (25 arkkia maksoi 1e). 3D-arkissa on ankkoja, toinen kuva sopii miehelle ( miehen vaatteissa oleva ankka lepäilee puun alla riippumatossa ;D) ja nauhat näemmä jäivät pussiin. Puoti-Pikessa oli erilaisia nauhoja, muitakin kuin jouluisia -50% ja napsin sieltä metrin sitä ja metrin tätä. :)

2 kommenttia:

  1. Mä haluan tollasen pinkin rusetin tai jonkun muun pinkin tehtynä helmillä :D Osaatko tehdä nyrkkirautaa? :D

    VastaaPoista
  2. Tosi hauska idea kortissasi tuo hamahelmi-koriste! Muutenkin olet näppärä ollut helmien kanssa näköjään ja taikonut kaikkea kivaa niistä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Tervetuloa kommentoimaan myös jatkossa ;)