tiistai 28. joulukuuta 2010

Joululahjoja, haastetta ja nuhailua...

Helmiplaneetan haasteeseen osallistun taasen ja opastus kuuluu tällä kertaa: "Valkoinen".
Tein taas korun silmällä pitäen sukulaistätejä - oudoille on helpompi tehdä koruja muistivaijerista, jos ei ole ranteen koosta varma :) Itse en ole valkoisen ystävä, mutta tästä korusta tuli niin nätti, että voisin käyttää itsekkin :) (Korussa on ensin 6 pientä luonnonvalkoista helmeä, sitten 6 vitivalkoista, taas 6 luonnonvalkoista ja keskikokoinen helmi, iso helmi ja keskikokoinen helmi ja kierros alkaa alusta...)



Tankku on ollut tavallista toimettomampi (blogissa ja livenä), tästä saamme syyttää pahaa nuhaa ja kurkkukipua, joka iski ennen joulua. Joulu meni kerrankin levätessä - kun ei jaksanut muuta tehdä. Nyt sitten kun olen taas voimissani - nuha on melkein selätetty - alan vääntää kortteja kirpparia varten urakalla. Piirtelin jo jotain kuvia tuossa, joita ajattelin korteissa käyttää.

Joululahjoista sen verran, että Tankku oli muiden mielestä ollut kiltti :D Anopilta sain Promarkereita paketillisen (sattui olla, ettei mulla ollut mitään noista väreistä vielä), toinen joululahja lemppari oli armaalta saatu Henry Mouse-leimasin. Sain myös kukkia, paperisetin, skräppipapereita, musteita, tarroja, nauhoja 2ssa paketissa (yhteensä 10 rullaa). Nalle Puhin Joulu oli yllättävän hyvä ja kaverin itse tekemät tyynyliina ja meikkipussi pääsevät käyttöön hetipian. Itsetehdyt on aina niin kivoja.



Äipältä toivoin telinettä muilta saaduille korteille. Tämä on niin kiva!

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Voitin , voitin!

Mä en oo ikinä voittanut mistään mitään ja tänään tuli Taavalta mailia...
Olin voittanut helmiä Helmiplaneetan 1.haasteesta :)

torstai 23. joulukuuta 2010

Vauvakorttibuumi

P*skarteluhaaste #71 tuplahaaste:
Samasta leimakuvasta 2 erilaista tuotosta.

Tein vauvakortteja pitkästä aikaa...
Leima: Penny Black, vaihdossa Merkkarilta.
Kartongit/paperit: Velj. Keskinen, Paperinauha

Huuh, sainpa liitettyä uudet kuvat leimasimistani tännekkin. Leimat löytyvät tuolta sivupalkista (heti omien tietojen jälkeen) ---->




keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Haaveilua ja nettikauppasurffailua...

Olen tuskissani pyörinyt kotosalla tämän viikon - Paperinauha on kiinni... heti kun ovet taas 27.12 aukeevat juoksen kirkuen sisään :D Kävin jo eilen Tiimarissakin harhailemassa, muttei se ole sama. ;( Muutamat korttipohjat ostin, että pääsen edes jotain tekemään.

Suunnitelmissa on tehdä kirpparille muutamat ihan peruskortit myyntiin ja testata käyvätkö kaupan. Jos ne menevät kaupan, voin tehdä myyntiin muutaman vähän kalliimman kortin, johon voisi laittaa kukkia, niittejä ja puolihelmiä ja muuta vähän spesiaalimpaa.

Korttipohjat nyt vaan ovat ongelma. Tekisikö 1 vai 2-osaisia kortteja? Itse tykkään ehdottomasti 2-osaisista enemmän, mutta niiden tekeminen myös maksaa sitten enemmän. Ajattelin jakaa vähän aiheittain kortteja, perus "Terveisiä" / "Nimipäivä-onnittelut" -kortteihin riittää yksiosainenkin, mutta hautajais-,hää-, kihla- ja vuosipäiväkortit voisivat olla kaksiosaisia. Mulla ei vielä hirveästi korttipohjia ole, kun olen tehnyt aiemmin kaikki korttipohjat itse leikkemällä A3-kartongeista viivottimen kanssa. Nyt se homma käy liian aikaa vieväksi - joten siirryn valmiisiin korttipohjiin. Jos ei olisi joulu, tilaisin niitä Papruksesta, tämä paketti vaikutti hyvä laatuiselta hintaansa nähden. Mutta nyt ei ole aikaa odotella, joten haen Paperinauhasta neliökorttipohjia 50 kpl paketin, jossa on kuoret mukana. Lisäksi haluan ehdottomasti saada Paperinauhasta tämän tekstileimasin pakkauksen. Sillä pääsee jo korttien teossa mukavasti aluille. Olenkin viimeiset 2pvää vaan leimaillut, väritellyt ja kuivaharjoitteluna asetellut kuvia taustoihin, vielä kuitenkaan liimaamatta mitään kiinni. Monesti on kyllä tehnyt mieli tuikata liimaa väliin, mutta olen malttanut mieleni. (Vaikeaa se on ollut - kun on tämmönen hätäänen)
[hmm... Paprus on Tampereella, joten sielä voisi keväällä käydä pikaisen reissun ja hakea itse noita korttipohjia ja muuta kivaa]

Olen myös keräillyt jouluaskartelu tavaroita sivuun Skräppi-kurssia varten. Tammikuussa aloitan semmoisen Kansalaisopistolla ja ensimmäisen kerran tehtävänä on saada aikaiseksi mini-albumi joulusta. Rehellisesti sanottuna joulualbumi tammikuussa ei ole lempiaiheitani, mutta saapa siinä harjoitusta. En ole tehnyt kuin yhden albumin ennen tätä. Mieluummin kyllä skräppäilisin albumia valokuvista, joita minulla on ylimääräisiä sielä sun täälä. Mutta ehkä niiden vuoro koittaa sitten kun tiedän mitä teen :)

Löysin äsken minulle uuden nettikaupan - josta en ole aiemmin kuullut - Paperitaivaan. Siihen ajattelin perehtyä nyt tarkemmin...

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Helmiplaneetta haaste #1 ja niitä joulukortteja :)

Helmiplaneetan haasteeseen osallistun ensimmäistä kertaa! Opastus kuului: Punainen. Joten tein mummolle helmistä ja punaisista pikkuhelmistä korun joululahjaksi.

Tässä on joulukortteja, joita en ole muistaakseni aiempaan blogiin muistanut laittaa, kaikki ovat jo maailmalle lähteneet. Ensimmäisen kortin kissa-leima on Penny Blackia ja saatu Miralta vaihdossa -kortti lähti Eevikselle. 2:ssa kortissa on Paperinauhasta ostettua paperia taustalla ja päällä Tilda-leikearkista kuva - kortti lähti Riikalle. 3:nnessa kortissa on Paperinauhan paperista leikeltyjä kuusen koristeita kiinnitetty kohotarroilla kiinni nauhaan, joka on kiinnitetty eyeleteillä - kortti lähti isotädille Outille ja viimeinen kortti lähti leimakuva-vaihdossa jollekkin..? Leimana Hänglareitä.

Ja tässä anopille ja appiukolle menevä kortti. Tein uuden, kun kyllästyin katsomaan sitä vanhaa, jonka tein jo 2kk sitten :) Tästä tuli mielestäni oikein nätti. Osa misteleistä on liimailtu kohotarroilla toisten päälle.
Nauha: Reprintin 4:n nauhan pakkauksesta, Infosta (jos oikein muistan)
Leimat: Magnolia
Pikkulintu ja mistelit sekä rusetti ovat Creativity-lehden mukana tulleesta setistä, väritykset Sensen, Contén ja Staedtlerin tusseilla. Violetti tausta ja rusetti: Promarker- Prussian sävyä.

Lempikauppani Paperinauhan tytöt saavat tämän kortin, kunhan saan sen kirjoiteltua loppuun. :)
Leima: Magnolian Twin Tilda ja väritelty samoilla väreillä kuin ylempi^ kortti.
Tyttöjen mekot: Promarker- Blue Pearl ja Soft Green.

Oulun reissulla ostin myyjäisistä liitutaulu-sydämen, joka odottelee keittiössä, että joku muistaisi ostaa liituja. Sen jälkeen taululla varmaan lukee kauppalistaa ja muuta mukavaa :)


lauantai 18. joulukuuta 2010

P*skis ja Leimailutaivaan 2.haaste


P*skiksen bingosta otin rivikseni: Nauha, Kukka ja Nappi. Tein kesäisen kortin, johon voi tarvittaessa lisätä päivänsankarin nimen tai vuodet vasempaan ylä-osaan tai onnea-tekstin alle.


Värittelyt: Promarker: Cyan (taivas) ja Blue Pearl (tytön farkut) ja loput sekalaisilla mm. Contén, Staedtlerin ja Sensen tusseilla.
Leimakuva: Mo Maning "End of Summer" saatu Eevikseltä vaihdossa.
Kukat, Pallopaperi ja Onnea-teksti: Taitopuoti Paperinauha
Korttipohja: Veljekset Keskinen

LEIMAILUTAIVAAN HAASTE:
Tämän mallin ^ ja sanallisen ohjeen: Hyvää Ystävänpäivää! pohjalta tein tämän näköisen kortin:


Leimakuva: Penny Black, saatu vaihdossa Miralta, väritelty Contén, Sensen ja Staedtlerin tusseilla.
Musta nauha: leikelty erillisestä arkista, Taitopuoti Paperinauha
Lamppupaperi: Kivan Tähären, Kauhajoki
Korttipohja: Veljekset Keskinen
Tekstit ja lamppu: Tankku itse
................................................................
Piti jo aiempaan blogiin laittaa kuva Miran kanssa vaihdetuista leimakuvista. Tämmöisen paketillisen ja ihanan kortin sain Miralta:

Mukana oli tekstejä, maatuskoja ja Penny Blackeja <3

perjantai 17. joulukuuta 2010

Kotilieden arvonta! :)


Kuvasta pääsee Kotilieden arvontaan! Arvonta päättyy 19.12.



Näpsäkkää, kirjastoa ja Kapp Ahlia.


Käväisin Näpsäkässä ja mukaan tarttui paketti tageja, 3D-kuvia: hää- ja vuosipäivä aiheilla. Nauhoja kranssia varten ja hamahelmille tähtialusta.

Kapp Ahlista kävin ostamassa tossukat ja mukaan he antoivat lahjakasseja kolmessa koossa. Hyvä hyvä! Nyt saa loputkin lahjat pakettiin...


 Rannekoruja olen tehnyt ja korjaillut jonkun verran tällä viikolla. Äiti oli saanut lahjaksi korun, joka oli hajonnut ja lupasin koota sen uudelleen ja lisäillä vähän erilaisiakin helmiä sekaan. Tässä lopputulos:


Kavereillekkin tein pari korua:





Ja tässä on Oulun Sinooperista ostamani kranssi, johon olen suunnitellut vaikka ja mitä, vielä kun ehtisi toteuttaa...


edit. meinasi unohtua kirjastosta lainaamani kirjat merkinnästä. Tässä tulevat:

 Barb Switzer: earrings, earrings, earrings! -kirjassa oli aivan ihana korvisohjeita, joihin ajattelin viikonloppuna syventyä. Todella herkullisia kuvia, eikä ohjeita juurikaan tarvitse lukea vaan kuvaa katsomalla selviää miten mikäkin korvis on tehty.
Helen Birginham: Beaded felt Jewelry -kirjassa taas oli ihan hyviä ohjeita, mutta vaativat enemmän aikaa ja sisäistämistä. Suurin osa koruista näytti olevan sellaisia joissa on huopaa ja sen ympärille on sidottu erilaisilla langoilla yksittäisiä helmiä tai helmijonoja. Korut olivat minun makuuni vähän "mummoja", mutta voisihan noita sukulaisille yrittää tehdä. :)



torstai 16. joulukuuta 2010

Leimoja varailemassa...

Askartelukirppikselle oli pötkähtänyt äsken aimo kasa juuri sellaisia leimoja myyntiin, joista minä olen haaveillut. Hänglareita ja Sweet Peata ja vaikka mitä. Pistin varaukseen yhden Hänglar-tytön, joka istuu pilven reunalla kahvikupin kanssa ja Piparitalon varasin myös. Piparitalo näytti harvinaisen vähän piparitalolta, ajattelin käyttää sitä ihan normaaleissa "Onnea uuteen kotiin"-korteissa, jos ei leimasta nyt sitten lähemmällä tarkastelulla löydy jotain ihmeempää seikkaa, pikkukuvasta en erottanut mitään silmiin pistävän jouluista.

Ihastuin Hänglarin tonttutyttöön, mutta minun osaltani on liian myöhäistä ostaa sitä tälle vuodelle. Joulukortit ovat jo tälle vuodelle tehty ja maailmalle lähetetty. Ja ensi joulua en jaksa vielä ajatella... :)

Illalla voisin ottaa työkseni leimailla nykyiset leimasimeni ja kuvailla ne, että saisin niiden kuvat tännekkin...

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Uusi blogi perustettuna!

Sainpas uuden blogin perustettua viimeinkin. Olen tässä viimeiset pari viikkoa surffaillut netissä ja katsellut mitä kaikkea voin hyvillä mielin ostaa joulun jälkeen itselleni "kun en näitä vielä lahjaksi saanut". :) Olen toivonut lahjaksi useammalta ihmiseltä kukkia ja leimoja ja kaikkea yleistä mitä nyt askartelussa voisin tarvita. Odottelen innolla mitä niistä paketeista paljastuu...
Näitä ajattelin hankkia itse joulun jälkeen:
Paperinauhan tekstileimasin-setti tulisi todella tarpeeseen.
http://www.paperinauha.fi/tekstileimasinsetti-kesa10-p-6058.html

Penny Blackin akryylileimasin settejä - joissa on siilejä - olen himoinnut jo pitkän aikaa, en vaan osaa päättää minkä niistä haluaisin... Best day ever-setti liippaa jo hyvin läheltä:
http://www.villakeiju.com/tuotteet.html?id=10/2243
Every which way- on myös kovin suloinen:
http://www.villakeiju.com/tuotteet.html?id=10/2986
ja Critter partyssa olisi tuo ihana siili ja lahja <3
http://www.villakeiju.com/tuotteet.html?id=10/2279

Sugar Nellien Gorjuss-sarjan leimoja metsästän askartelukirppikseltä ja koukussa kortteihin kirppikseltä ja huuto.netistä. Eilen satuin bongata Sinisiiven sivuilta Gorjuss 3D-kuvia, nam nam. *sormet syyhyää*
http://www.sinisiipi.fi/index.php?searchstring=gorjuss

Tarvitsisin myös jonkun talo-leimasimen tai kaupunki-leiman, jossa olisi useampi rakennus. En vain ole löytänyt vielä sopivaa...

Etsintä jatkukoon! ... ja haaveilu.